Tällä viikolla isäntää odotti töistä palatessa mielenkiintoinen näky. Pelle kun oli tarhapäivän aikana kiskonut kopista pihalle kaikki matot ja patjat. Mistä lieneekin oppinut, että vuodevaatteet kannattaa tuulettaa pakkasella...  Totaalisesti isännän huumori meinas loppua siinä vaiheessa, kun huomasi kopin väliseinänkin siirtyneen. Olis kyllä voinut ajatella, että näillä keleillä Pellekin tykkäis pakkasen pysäyttävästä tuulikaapista ennen varsinaista olohuonetta - rajansa se näyttää kuitenkin olevan 8-kuukautisen rationalisuudella!

Kieltämättä emännänkin kärsivällisyys on ollut koetuksella: eivät nimittäin rouvan puhelahjat eivätkä neuvottelutaidot tule riittämään, kun keskustellaan katsastusmiehen kanssa Ceedin takaturvavyön kunnosta...

Toisaalta - onhan näitä nähty. Into tais aikanaan tulla samaisen kopin sisä- ja ulkoseinästä läpi - söi eristeenä toimineet lasivillatkin hiukopaloiksi. Eikä edesmennyt Avec jäänyt isäänsä yhtään heikommaksi, vaan tuossa suhteessa polvi todellakin pojasta parani. Onneksi nämä veijarit viettävät päivänsä tarhassa eikä pirtissä.

Pia pisti Iisan hakuun Piehingissä. Koira laukotti vauhdilla muutaman saarekkeen ja painoi pellon yli metsän reunaan. Koiraa ei kuulunut. Iisan emäntä kyseli metästyskavereiltaan: "Seisooko se tuolla ojan reunasssa?"

- No eikä seiso, tuohan on kanto, kuittas bloginpitäjä.

- Juu, kanto se on - näyttää kyllä vähän koiralta, mutta tuohan on ihan paikallaan, säesti Sanna.

Aikansa haeskeltuaan porukka totesi, että ei se sittenkään ollut kanto... Toivottavasti Iisa ei kuullut tai ainakaan ymmärtänyt käytyä sananvaihtoa. Ainakaan ei ottanut nokkiinsa, kun piti linnun pakkasessa värjöttelystä huolimatta ja päräytti sen luvalla lentoon.

Olipahan oikein lysti viikonloppu naisporukalla. Mukana menossa oli myös nuori Ensligaskogens Navajo, joka otti ens tuntumaa fasaaneihin. Lauantaina linnut vielä pörisivät lentoon, mutta sunnuntaiaamun kunniaksi valjakkokoira esitteli jo seisontojaan kahteenkin otteeseen.

Vuosi alkaa olla taas päätöksessään. Ulkona paukkuu pakkanen - hiihtämään pääsee kotiovelta - tämä vasta elämää!

Kulunut periodi oli tällä kertaa koirarintamalla varsin positiivinen: ensinnäkin Juhannuksen jälkeen Pohjanpolulle muutti Pelle. Siinä vasta miellyttämisenhaluinen - tai ahne -  otus! Tänäänkin lenkin jälkeen törkki siivouskomeron hyllyllä olevaa raskasta damia otsikolla "leikittäiskö sitä leikkiä, että joku heittää damin ja minä noudan sen ja saan sitte juustoa, makkaraa tms". Pakkohan siinä oli emännän uhrautua "kouluttamaan" koiraa hiihtolenkin päätteeksi :). Tähän asti Team Loukusa on vannonut enemmän tai vähemmän pakkonoudon nimiin, mutta kun tämä kaveri noutaa ja luovuttaa meton siivenkin tällä hetkellä ihan hyvin HK Sinisen toivossa... Pelle on siis oikein mukava perheenjäsen - toivottavasti myös terve.

Intokin on vuoden aikana kunnostautunut monella tapaa. Nimestään huolimatta koira on tätä nykyä itse rauhallisuus kotioloissa:). Kuluneena syksynä Inton kanssa oli jo mukava metsästää: isäntäväki saattoi luottaa siihen, että jos koira on pidemmän aikaa kadoksissa, se on hyvin todennäköisesti riistalla. Ei hassumpi tunne verrattuna aikaisempiin syksyihin, kun arvottiin kannonnokassa, jotta onkohan kyseessä omapäistä hakua vai kenties seisonta. Toki Inton parit ykkösetkin lämmittävät kummasti.

Emännälle varmasti vuoden jännittävin hetki osui Haisuvaaran kupeeseen metästyskauden alussa. Into oli kateissa. Isäntä lähti kiertämään aukkoa oikealta ja emäntä vasemmalta. Eipä aikaakaan, kun koira ilmestyi emännän eteen ja asiaa tuntui olevan. Into lähti kiireesti kulkemaan kohti kuusikkoa, mutta pysähtyi välillä oottelemaan "koita nyt könytä perässä - tarjolla olis rouvalle jotain elämää suurempaa" -ilmeellä. Syke nousi ja emäntä haparoi UKH.n pateja Beretan piippuun. Into seisahtui, tarkkoi ja seisoi taas. Emäntä löi haulikon kiinni ja heitti varmistimen pois. Vaan koira purki seisonnan, jäljitti ja seisoi uudelleen. No nyt. Mutta taas koira irtos ennen avancea. Näin siinä mentiin puolijuoksua ässän muotoista rataa. Emännänki mieleen juolahti, että olisko nyt edessä se iso ja fiksu, josta tarinat kertoo...Lopulta Into sai kuin saikin meton lentoon, ja vielä emännän ampumaetäisyydeltä etuoikealta...

Siitä päivästä asti emäntä on pohdiskellut, että miten sitä voikin ampua niin isoa lintua ohi? Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä isommalta lintu tuntuu. Toisaalta - säästyipähän KIA:n iskarit, kun ei tarvinnut nostaa mettoa konttiin - vielä!

Team Loukusa on pitänyt majaa koko Jouluviikon Syötteen kupeessa. Kinkkua on sulateltu päivittäin suksimalla koirien kans mettäautotien pohjia. Onhan se kyllä mukavaa hommaa hiihellä talvisessa vaaramaisemassa, ja kattella, kun elukat painaa sydämensä kyllyydestä - näyttäs, että lysti on koko porukalla. Pellellekin on koitettu hakemalla hakea poroja eteen. Saatiinpahan kerrottua sille, että sarvipäät ja seisoja eivät ole toivottu yhdistelmä...

Tällä haavaa Joulupäivän iltana pakkanen huiskii -30 asteessa. Into ja Pelle maata möllöttää lämpölattialla ja isäntäväki nautiskelee Lignell&Piispasen uudesta glögistä...

Just nu är det jättekallt (-30 grader) här i Iso-Syöte. Varje dag har vi ändå skidat eller sprungit med hundarna. Därefter är det ju kul att vila inne och ta en varm julglögg...

Intolla oli elämänsä päivä: se kun pääsi parihakuun Riistakoira-Iitun kanssa. Isäntä ja kansikuvapoika Mikko :) ohjasivat päivän UKH:laisia Kärkölässä, ja päivän päätteeksi kaksikko päästi omat koiransa irti hakemaan jäljelle jääneet fasaanit lähimetsistä.

Olihan se Iitun meno hienoa katseltavaa - kuinkas muuten.  Eipä silti - metästyskoiran otteita Intokin esitti. Pariinkin otteeseen päästiin kännykkäkameran taltioiman kaltaiseen tilanteeseen.

Pellen fifty-sixty -meininki pitää kutinsa. Ensimmäisen tietolinnun koira löysi hienosti ja teki asianmukaiset systeemit. Toisessa tilanteessa Pelle sahasi kahteenkin otteeseen saarekkeen, jossa fasun tiedettiin lymyilevän, mutta palasi tyhjin käsin. Päästettiinpä siihen sitten tehokaksikko, ja saman tien kumpikin teki riistatyön omille linnuilleen. Kokemus lienee valttia.

Emäntä pyyhkäisi heti aamusta tutun peltolenkin pitkästä aikaa Inton kanssa. Kylläpä olikin lysti hölkätä pikku pakkasessa vanhan lenkkikaverin kanssa: Into ehti kyllä siinä vauhdissa kollata jokaisen tutun ojanvarren ja puskan, mutta kuittaili sopivaan tahtiin niin, ettei tarvinnut mietiskellä, jotta mitäkähän seuraavaksi tapahtuu. Kerrassaan rentouttavaa.

Pelle puolestaan seikkaili isännän kanssa mettälenkillä. Pellen luovi on alkanut laajentua ihan kohtuullisesti - ehkä sillä sittenkin kehtaa näyttäytyä myös Pohjanmaalla. Noutoa on treenailtu meton siivellä ja damilla. Koiralla ei kyllä mieletöntä noutoviettiä ole, mutta lihapullan toivossa Pelle näköjään yrittää kaikenlaista. Tässä päivänä muutamana pentu ryntäs siiven perään, tuli se suussaan kohti, pysähtyi eteen, heitti siiven ilmaan, otti kopin, istui ja luovutti. Mitäpä siinä muuta kuin tunkee posken täyteen pullaa - koeta siinä pitää pokka ja olla vaativa kouluttaja.

Tällä haavaa Pellen lintutilanteet menee fifty-sixty. Pelle kyllä seisoo, mutta välillä tarkkoo sen verran, että tuppaa kolaroimaan linnun lentoon... ja sitten jää ihmettelemään, että miten tässä näin kävi. Onnistumisiakin on. Vissiin normaalia teinin elämää - rajojen hakemista. 

Vielä viikko, ja sitten päästään nautiskelemaan talvisesta Joulusta Koillismaalle. Jos vaikka suksille pääsis muutaman kerran....

Tätä marraskuun pimeyttä, sadetta ja synkkyyttä piristi sentään posti Pellen kasvattajalta: kuvassa velipoika Rick, jonka kanssa jo kuulemma treenataan tiedottamisen alkeita! Helkkari - team Loukusa täällä vielä tyytyy ihastelemaan, kun vekara jää paikalleeen linnun siivittäessä...

Emännän viikko on ollut pitkä. Viime perjantaina varastetulle luottokortille ei ole tullut vielä seuraajaa... On muuten tosi hieno fiilis huomata Germaaniassa, että hotelliaamiaisen jälkeen oletkin ilman käsilaukkua, jonka myötä meni myös passi, lompakko, kännykkä etc. Itsehillintää ja nöyrtymistähän se vaatii, kun on joutunut kyselemään kämppikseltä, jotta sattuisko sillä olemaan vähän talousrahaa...

Olipas lysti viikonloppu emännällä ja Pellellä. Ajelivat nimittäin Hauholle fasaanijahtiin - seuranaan muutama UKH:n naisihminen koirineen. Hyvin mahtui kuusi naista ja 8 koiraa saman katon alle.

Ilmat suosivat molempina päivinä. Mikäpä siellä oli käyskennellä pellolla auringonpaisteessa mukavassa seurassa. Viikonlopun aikana nähtiin ja koettiin monenmoista: Kapu siirtyi ensimmäisten tiputusten myötä metsästyskoirien onnelliseen kastiin. Turkka puolestaan esitteli taitojaan pennunomistajaehdokkaalle - kaupat saatiin klousattua riistatyön päätteeksi! Kaapolla on edelleen parempi vainu kuin emännällään - Kaapo ei epäilyistä huolimatta unelmoi hajujen perään, vaan seisoo ainoastaan eläville linnuille :). Tsägä unohti pellolla kiukkuisen vanhan piiaan roolinsa ja löysi lintuja iloisella temperamentisella haullaan. Fargon kokemuksella saaatiin jahdattua ne viimeisetkin puskaan piiloutuneet sunnuntain päätteeksi. 

Entäs Pelle - no pentu vietti puolivuotissynttäreitään ja aloitti lauantaina päivän seisomalla vitivalkoisen fasaanin. Niin koira kuin emäntäkin näkivät tuollaisen ihmeen ensimmäistä kertaa!

Emännän molempia hauiksia kolottaa: vasenta sikainfluenssapiikin ja oikeaa Beretan tukin jäljiltä. Aina ei näköjään nosto osunut kohdalleen - onneksi sentään muutaman kerran onnistikin.

... för att hitta valpen... någonstans här borde den vara...

... men här är han - har funnits en fasan...

Näin runoili ylituomari Silvennoinen Intosta tänään Kärkölän kokeissa:

"Haku sopivan itsenäistä, yläpäistä ja hyvävauhtista sekä riistallepyrkivää ja riistalle johtavaa. 2 tiedotusta pillillä. Ilmentää selvästi, vie hätäisesti, mutta maastoon sopien ja yhteyttä pitäen. Paimentaa linnut ja varmistaa ennen seisontaa. Seisonnat kiinteät ja vakuuttavat. Varmistaa aina lintujen paikat ennen etenemisestä. Nostot hyviä ja lintujen lähtiessä koira aina rauhallinen. Halukkaat pehmeät noudot. Varmaa VOI-luokan työskentelyä.Onnittelut"      VOI1 84p

Kyllä oli isäntäkin yhtä hymyä. Vissiin Mäntsälän kennel- ja metsästysseuran jaettu mestaruus maistuu hyvältä. Mainittakoon, että tätä haluttua ja arvostettua titteliä uskaltautui tavoittelemaan kokonaista kaksi mäntsäläistä koirakkoa :). Ja kaiken kukkuraksi Kide ja Helkiön Teemukin keräsivät kasaan prikulleen saman pistemäärän!

Inton muutaman viikon kestänyt taantuma on siis taakse jäänyttä elämää. Tänään tiedotukset toimivat taas moitteettomasti. Into on lappanut kiitettävästi metillä elokuun lopusta alkaen. Kunto on kyllä rautainen, mutta olisko sitten kuitenkin niin, että ei Into sittenkään mikään kone ole. Tai masiina meinas ainakin välillä yskiä hetken. Pari viikkoa totaalilepoa kotona vilttiketjussa ja taas kulkee... Aprikos - tämähän on se huippu-urheilijoiden mantra: lepo on parasta lääkettä.

eli vasemmalta isä Rocky et isän veli ja sisko